0
Tänään on torstai, 23.02


Liity jäseneksi

Pohjois-Karjalan Yrittäjät Historiikki
KESÄLAHDEN YRITTÄJÄT RY

25-vuotishistoriikki 1975-2000

     Kesälahden yrittäjien epävirallisena syntymäpäivänä voidaan pitää helmikuun 20. päivää 1975. Tällöin pidetyssä suunnittelukokouksessa, jossa oli läsnä 18 yrittäjää, päätettiin mm. perustavan kokouksen koollekutsusta ja järjestäytymisestä teollisuus-, matkailu- ja palvelutoimikuntiin.

     Yhdistyksen perustava kokous pidettiin maaliskuun 17. päivänä Ravintola Pivangassa. Yhdistys päätettiin perustaa. Ensimmäisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Kärkkäinen, varapuheenjohtajaksi Pekka Seppänen, sihteeriksi Kosti Tuhkanen, rahastonhoitajaksi Pentti Laukkanen ja muiksi hallituksen jäseniksi Oiva Asikainen, Seppo Hartonen ja Sulo Pöllänen. Valituista Pentti Laukkanen toimii edelleen samassa tehtävässä.
     Asiakirjoista selviää edelleen, että ensimmäisen pikkujoulun esitelmöitsijänä oli toiminnanjohtaja Mauri Vänskä. Niinpä hänkin on seurannut yhdistyksen toimintaa koko neljännesvuosisadan ajan.
     Yhdistyksen jäsenmäärä oli perustamisvuonna 53. Suurimmillaan se oli 1985, jolloin jäseniä oli 72. 1989 jäseniä oli 60. Tämänkin jälkeen järjestettiin tehostettuja jäsenhankintakampanjoita, joiden ansiosta jäsenmäärä käväisi kuudenkymmenen paremmalla puolella. Sitten kuitenkin 90-luvun lama alkoi purra ja jäsenmäärä tippui vähitellen nykyiseen noin neljäänkymmeneen. Onpa vuoden 1989 kevätkokouksessa jo käyty keskustelua mahdollisesta sulautumisesta johonkin naapuriyhdistykseen.
     Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet: Seppo Kärkkäinen 75-85, Veijo Savolainen 86-87, Seppo Sintonen 89-90, Pentti Kupiainen 90-91, Seppo Koponen 92-95, Erkki Kukkonen 96-98 ja Paavo Reijonen vuodesta 1999 jatkaen edelleen.

     Yhdistyksen perustoiminnot ovat pysyneet koko ajan lähes samoina. Keski-Karjalan yhdistysten kanssa on vuosittaiset pilkkikilpailut, Puruveden ympäristöyhdistysten kanssa on vuosittaiset kesätapahtumat. Omaan toimintaan ovat kuuluneet alkuaikojen rantakalaillat ja pikkujoulut sekä erilaiset retket, teatterimatkat ja risteilyt. Tosin jäsenkato on vaikeuttanut viime aikoina riittävän osanottajamäärän saamista mukaan.
     Yhdistyksen toimenkuvaan on koko ajan kuulunut yhteydenpito kuntaan ja paikkakunnalla toimiviin järjestöihin. Kuntayhteydet ovat kuitenkin vaihdelleet voimakkaasti. Alkuaikoina Olavi Saarelaisen ollessa kunnanjohtajana kuntayhteydet toimivat hyvin. Järjestettiin vuosittain yhteisiä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia ja pidettiin muutenkin yhteyttä. Myöhempinä vuosina on ollut suuria vaihteluja. Väliin on järjestetty kolmikantaneuvotteluja, siis kunta, maataloustuottajat ja yrittäjät. Monesti kuitenkin yhteydet ovat pahasti katkeilleet. oman merkkinsä yrittäjätoiminnan arvostamisesta antoi kunnan henkilöstön supistamisen aloittaminen elinkeinoasiamiehen viran lakkauttamisella.

     Merkittävää julkisuutta ja juhlavuutta yhdistyksen toimintaa on saatu vuosittain tapahtuvalla vuoden yrittäjän valinnalla. Ensimmäisen kerran vuoden yrittäjä valittiin Kesälahdella v. 1978. On varmasti asianmukaista tässä lyhyessäkin historiikissa mainita tähän mennessä valitut vuoden yrittäjät:
Vuonna 78 Kesälahden Maansiirto Veikko ja Pekka Karjalainen, 79 Ruokkeen Lomakylä Pentti ja Raija Laukkanen, 80 Kesla Oy, 81 Tuula ja Pentti Kupiainen, 82 Haverinen Ky, 83 Karjalan Kievari Ky, 84 Finnasta ky, 85 Kesälahden Muovi Velj. Suomalainen, 86 Karjalan Lomakeskus Kimmo ja Pirjo Paajanen, 87 Kesälahden puuvalmiste, 88 Huoltoasema Veljo Issakainen Ky, 89 Kyläkauppa Raimo Molarius, 90 Kesoil Villala Jouko ja Arja Silvennoinen, 91 Grillikioski Aila Repo, 92 Olavi ja Leena Kupiainen, 93 E. ja P. Pennanen Oy, 97 S. Pöllänen Oy, 98 Kesälahden Kovesavotta Oy ja 99 Kesälahden kiinteistötyö ky.
     Kaikki valitut vuoden yrittäjät eivät enää ole keskuudessamme tai ovat päättäneet yritystoimintansa. Kaikki he ansaitsevan vilpittömän kunnioituksemme Kesälahtelaisen elinkeinoelämän hyväksi tekemästään työstä.
     Eräänä paikkakunnan yritystoiminnan merkittävyyttä kuvaavana on syytä mainita, että Kesla Oy valittiin 1982 maakunnan vuoden yrittäjäksi.
  
     Pöytäkirjoja selailemalla huomaa, että kymmenet ja taas kymmenet ovat niin kunnalle kuin myös piirijärjestölle ja eri yhteisölle annetut lausunnot ja tehdyt aloitteet. Se merkitsee sitä, että jäsenmäärän vähenemisestä huolimatta aina on toiminnassa ollut mukana erittäin pieni tehokas ydinjoukko, joka on pitänyt pyörät pyörimässä.
     Onkin toivottavaa, että kun viiden vuoden kuluttua tulee täydet vuosikymmenet toimittua, laadittaisiin laajempi historiikki myös muuta kuin pöytäkirjamateriaalia hyväksi käyttäen. Näin muodostuisi tuleville polville selkeä kuva 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä yhdistystoiminnassa käytetyistä vaikutuskeinoista.

     Menneen neljännesvuosisadan kulussa Kesälahden yrittäjätoiminta on ehtinyt kokea sekä verraten voimakkaan nousukauden että nyt viimeisellä vuosikymmenellä selvän näivettymisen.
     Toivokaamme kuitenkin, että alkaneella vuosituhannella löydetään vielä uusia keinoja yrityselämän nousuun.

Kesälahti 17.3.2000

Seppo Koponen




YRITTÄJÄPALKINNOT

1978      Kesälahden Maansiirto Veikko ja Pekka Karjalainen
1979      Ruokkeen Lomakylä Pentti ja Raija Laukkanen
1980      Kesla Oy
1981      Tuula ja Pentti Kupiainen
1982      Haverinen Ky
1983      Karjalan Kievari Ky
1984      Finnasta ky
1985      Kesälahden Muovi Velj. Suomalainen
1986      Karjalan Lomakeskus Kimmo ja Pirjo Paajanen
1987      Kesälahden puuvalmiste
1988      Huoltoasema Veljo Issakainen Ky
1989      Kyläkauppa Raimo Molarius
1990      Kesoil Villala Jouko ja Arja Silvennoinen
1991      Grillikioski Aila Repo
1992      Olavi ja Leena Kupiainen
1993      E. ja P. Pennanen Oy
1997      S. Pöllänen Oy
1998      Kesälahden Konesavotta Oy
1999      Kesälahden kiinteistötyö ky
2000      Kesälahden Osuuspankki
2001      Puruveden savukala Seija ja Markku Malinen
2002      Parelco Oy
2003      Veneveistämö Arvo Ketolainen

Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2003 oli 41 yritystä.
0